Hyppää sisältöön

Saarikan koronapuhelin p. 040 619 7270 palvelee kuntalaisia kaikissa koronaan liittyvissä asioissa 22.12.2020 alkaen.

Perusturvaliikelaitos Saarikassa otetaan tiistaina 22.12. lähtien käyttöön erillinen koronapuhelin, joka palvelee kuntalaisia kaikissa koronaan liittyvissä asioissa. Palvelun tuottaa Luona Oy. Koronapuhelimen avulla pyritään vapauttamaan koronatestauksen vuoksi ruuhkautuneille terveysasemien palvelunumeroille resursseja niin, että terveysasemilla pystytään turvaamaan paremmin myös muu kuin koronaan liittyvä kiireellinen hoito.

Koronapuhelin p. 040 619 7270 palvelee arkisin klo 8–16 ja viikonloppuisin klo 9–15. Koronapuhelimeen jätettyihin soittopyyntöihin vastataan saman päivän aikana.

Soita koronapuhelimeen, jos asiasi koskee:
• Koronaepäilyä ja oireiden arviointia
• Koronavilkku-sovelluksen ilmoitusta mahdollisesta altistumisesta
• Koronanäytteenoton ajanvarauksia, toteuttamista tai tuloksia
• Omaehtoista tai viranomaisen määräämää karanteenia
• Muita koronaan liittyviä asioita
Muissa kiireellisissä asioissa soita oman terveysaseman palvelunumeroon. Kiireettömät yhteydenotot tulee tehdä mieluiten sähköisten asiointipalvelujen kautta.

Ohjeita koronavirukseen liittyen löydät tästä linkistä

Palaute

Voit antaa tällä lomakkeella palautetta Perusturvaliikelaitos Saarikan toiminnasta ja palveluista.

Hyödynnämme palautteesi toimintamme kehittämisessä. Jätä yhteystietosi, jos haluat, että vastaamme palautteeseen.

Huomioithan, että lomakkeelle ei saa laittaa henkilötunnuksia tai luottamuksellisia tietoja omasta tai toisen terveydestä tai elämäntilanteesta.



Julkaistu 20.1.2017 klo 9.29, päivitetty 25.3.2019 klo 11.13

Saarikka

Perusturvaliikelaitos Saarikka

Sivulantie 11
43100 Saarijärvi

© Perusturvaliikelaitos Saarikka